torstai 25. lokakuuta 2012

"If I were looking for a white rabbit, I'd ask the Mad Hatter."

Eilen tuli postissa pieni paketti, jota olenkin odotellut jo vähän aikaa.
Liisa ihmemaassa -fanina (niinkuin varmaan huomasittekin kuvaussessiostani tässä ja herttakuningatar-halloween puvustani) törmäsin ihanan Little White Rabbit Desings:sin pupu koruihin, joita tuijottelin pitkään ja lopulta ratkesin ostamaan. 
Alkuperäinen suunnitelma oli ostaa vain korvakorut, mutta lopulta päädyinkin tilaamaan koko sarjan näitä ihania pupuja.





Little White Rabbit Desings:in löytää Facebookista. Olen myös tilannut aiemmin samalta henkilöltä ruusu -ja ankkurikorvakorut. Laatu on hyvä ja korut ovat aivan uskomattoman ihania. Tulevat vielä näteissä korukorteissa, jotka tuovat sen oman pienen tunnelmansa ^^   


Jottei ihmemaa kävisi tylsäksi paikaksi, ostin vielä Liisa Ihmemaassa-kirjan, joka perustuu enemmänkin Tim Burtonin elokuvaversioon. Vielä en ole lukemaan asti päässyt, tässä kun on koulu vienyt melkein täysin yksityiselämän mukanaan. Yöpöydällä odottaa jo valmiiksi kymmenen kirjaa lukijaansa, mutta kun työharjoittelu alkaa niin silloin viimeistään pääsen uppoutumaan muihin ihaniin maailmoihin, jotka kirjat tuovat mukanaan.


Huonon rahatilanteen takia päätimme nyt Sallan kanssa, että jätämme vähäksi aikaa nettishoppailut. Olemme siis aloittaneet lakon! Tämä ensimmäinen aste ois ns. kuukauden. Saa nähdä miten käy, sillä tunnetusti olen todella kova nettishoppailemaan ja on tehnyt tiukkaa pysytellä pois eri myyjien nettisivuilta. Perjantaina käymme vähän kirpputori kierroksella ja toivon mukaan saamme järjestettyä pienen kuvaussession, jotta pääsen ottamaan muutamia kuvia pienestä kummitytöstäni Sofiasta teidänkin iloksenne ^^ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Leave a comment