tiistai 8. tammikuuta 2013

The entire world is falling to ruins and poor Cheshire's off his tea

Maanantaina menin pitkästä aikaa kouluun ja ensimmäisen viiden minuutin aikana sain kauhean pääkivun ja turhautumisen aallon. Opinnäytetyö. Kiitos vain tästäkin piristeestä. Onneksi koulupäivä oli suhteellisen lyhyt ja olenkin jo tänään nautiskellut vapaapäivästä täysin rinnoin. Aloitin alusta Rillit Huurussa maratonin. Luokkakaveri innostui sarjasta ja oli vain pakko itsekin aloittaa kattomaan uudestaan alusta.

Aloitin ns. kevätsiivouksen. En nyt ihan sanoisi sitä nauttimiseksi, mutta meinasin tulla hulluksi kun kaapit pursusivat tavaraa. Joten otin kaiken ulos, aloittaen keittiöstä. Se on jännä, miten tavaraa kerääntyy. Suurinosa sai lähteä kirppis / roskis linjoille. Siivoamisen yhteydessä löytyy kyllä monesti myös paljon muuta kuin turhaa ja poisheitettävää. Sitä löytyy myös kaikkea mukavaa ja unohdettua. Esimerkiksi olin täysin unohtanut suosikkivyönsolkeni laatikoiden kätköihin. Olen monesti kironnut kun ei ole ollut vyötä. Nyt sellainen löyty


Kävin myös tänään pyörähtämässä kierroksen kaupassa. Soitin äitille aamulla Thaimaahan ja hän pyysi, että kävisin ostamassa Liptonin mustaherukkateetä paketillisen annettavaksi iskän mukaan. Samalla silmääni osui muumiteetä! Oon kyllä kuullut ja nähnyt jossain muissa blogeissa kuvia muumiteestä, mutta en ole vielä itse päässyt tätä kokeilemaan. Piti sitten napata yksi paketti itselle matkaan ja testailla. Yleensä juon vain vihreää teetä iltaisin - olen laiska keihtämään kahvia kotona - mutta mukavaa pikku vaihtelua tämäkin. Ainakin tämän kevään opintostressiin voidaan tarvitakin "Tsemppiä" ja "Muumimamman voimajuomaa" useampi kuppi.


Ajattelin ensin, että olisin myös tehnyt jonkun "Vuosi 2012 Katsauksen", niinkuin moni muukin, mutta olen jotenkin hirveän laiska kelaamaan, mitä kuluneen vuoden aikana on oikein tapahtunut. Muistot ovat toki ihania ja mulla taitaa olla tuhansia kuviakin kovalevyllä kuluneesta vuodesta - siitä suurempi laiskuus käydä niitä läpi. Joten voin yleisesti sanoa, että vuonna 2012 "top kymppinä" olen:

1.  Tavannut paljon uusia ihmisiä
2. Ollut ystävien häissä ja muissa ihanissa juhlissa
3. Saanut ihanan kummitytön ja kummipojan
4. Laihtunut 8 kiloa
5. Vähän laiskistunut opiskelussa
6. Mutta oppinut sanomaan "kyllä" ja käynyt enemmän ulkona
7. Kokeillut Tupperware-esittelijänä oloa
8. Käynyt ensimmäistä kertaa salilla jumpalla
9.  Käyttänyt liikaa rahaa
10. Käynyt muumimaailmassa! 
  

3 kommenttia:

  1. Voi eikä mikä vyö, ihan mahtava!!:D Just lomalla kaivoinki porukoilla kellarin perältä kasibittisen ja super marion :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyy kans noi! Täydellinen klassikko. Tää solki on mun lemppari, en voi uskoa että se oli pari vuotta "kateissa" : D

      Poista
  2. ihana teksti! sofialta terkkuja <3

    VastaaPoista

Leave a comment