16. kesäkuuta 2015

Factory Girl And Polka Dots

Viime viikko vierähti todella nopeasti töissä. Luulin, että kesäksi päivätyöhön siirtyminen hidastaisi viikon kulkua vuorotyöhön verrattuna, mutta olin ihan väärässä. Kun heräät aikaisin aamulla töihin ja pääset neljän jälkeen kotiin, eipä siinä ehdi muuta kuin vähän käydä kaupassa, tehdä ruokaa, mennä suihkuun ja sitten pitääkin jo nukkumaan, jotta jaksat herätä taas aikaisin. Varsinkin kun rakastan nukkumista, pitää mennä aikaisin sänkyyn, jotta siitä saa nauttia täysin rinnoin. 

Aloitettiin ystäväni kanssa kirppispöytä viime viikon maanantaina, joten iltaisin oon myös hinnoitellut tavaraa myyntiin. Vaikka oon hyvin saanut turhaketta myytyä pois, niin kyllä sitä tasaiseen tahtiin tuntuu tulevan myös takaisin. Perjantaina tuli postissa kauniit hiuskukat, jotka upea Curvelicious Jo-Jo on tehnyt. Käytiin myös maakuntamatkailemassa ystäväni ja kummityttöni kanssa. Reissulta kotiutui mukaan mariskooli kopio, muumi teepurkki ja aivan ihana punainen pallomekko. En kyllä pahemmin mistään mariskooleista välitä, mutta tää musta/lila sävytteinen oli aika kiva lisä keittiöön. Eikä maksanut ko 1,50e, joten eipä kauheasti mua köyhyyttänyt. Ja muumipurkki on muumifanille aina muumi. You know?

Curvelicious Jo-Jo:n Jo-Jo's HairDo's kukkia. Nää on jotenkin niin söpöjä, kun on toi lime ja sitruuna! Mun pitää löytää jotku kivat vaatteet näiden kans!



Aluksi ajattelin, et pitäis ostaa muutama kukka lisää, että ois muitakin veräje kuin perus punaiset jne. Noh ne alkoi laatikon pohjalla meneen ihan rypyille, niin laitoin sitten koukun seinään ja iskin kaikki naruun roikkumaan. Hups. Onhan noita hiuskukkia näköjään kertynytkin jo ihan kivasti. Ei ihan vähään aikaan tarvitsekaan olla ostelemassa uusia. Useimmiten mulla on aina joku isompi kukka päässä kellohameen tai kellomekon lisänä. Kynähameen tai kynämekon kans on joku pienempi. Muutama rusetti ja minihattukin löytyy, mutta niitä en ole oikein oppinut vielä käyttämään. Arkena ei tuu oikein hiuskukkia tai muita käytettyä. Huivi saattaa joskus eksyä päähän, kun on bad hairday. Entäs te, tykkäättekö käyttää hiuskukkia?




Tuo punainen pallomekko oli todella positiivinen yllätys. Olin ensin kävelemässä sen ohi, kun ystäväni huikkasi "Hei täällä on pallokuosia!". Oon ihan heikkona pallokuosiin (erityisesti punaiseen ja siniseen valkoislla palloilla) ja palasin pikapikaa takaisin. Se taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä. Koko matkan sovituskopille toivoin, että mekko olisi mun kokoani. Oikeastaan se on koon pienempi kuin mitä normaalisti käytän ja jouduinkin toteamaan sovituskopissa, että vyötäröltä pitäis ehkä saada kaksi senttiä pois. Ostin sen kumminkin, enkä kadu yhtään. Yllätys oli, että kyseinen mekko on Elloksen tuotantoa! Hämmentävää. Helma on ihanan runsas ja näyttää kivalta myös tyllihameen kanssa tai ilman. 

Sunnuntaina meillä oli sit ystäväni Sonjan kanssa pitkästä aikaa kuvaukset Sonjan suosikkikuvaus paikassa. Aluksi olin ihan paniikissa, kun mä en kauheasti välitä hylätyistä paikoista, joissa saan  pelätä henkeni edestä kestääkö lattiat ja hyökkääkö joku pimeästä nurkasta. Mutta kun päästiin yläkertaan toimistotiloihin niin olin myyty ja pääsin paniikistani yli. En kyllä palaisi tuonne pimeällä, kellari kerros oli karu ja upea, mutta aivan liian pelottava mun makuuni hengatakseni siellä yhtään enempää kuin on pakko. Puhumattakaan siitä, että lattialta löytyi joku todella ällöttävä kauhuleffa valokuva, joka porautui niin mun verkkokalvoilleni lopuniäksi.. MUTTA. Uusi kirppislöytönikin pääsi mukaan meidän kuviin. Aluksi oli tarkoitus kuvailla muualla eri vaatteissa ja tuolla vain alusvaatteissa ja kankaissa. Kuitenkin tuo oli helppo pukea päälle ja sitten se sopikin miljööseen aika kivasti. Alusvaatteilla kuvattiin pohjakerroksessa muutama otos. Onneksi oli aurinkoinen ilma niin valaistuskin oli bueno! Viime aikoina on tullut vettä niin kamalasti, ettei oo viittinyt nenäänsä näyttää pihalla kuin vain pakosta, puhumattakaan siitä ettei oo voinut pukeutua kivoihin vaatteisiin.

Photo: Sonja Hagström Photography
Model: Cece Bombshell
MUAH: Cece Bombshell

Photo: Sonja Hagström Photography
Model: Cece Bombshell
MUAH: Cece Bombshell
 

Photo: Sonja Hagström Photography
Model: Cece Bombshell
MUAH: Cece Bombshell
Lisää näitä kuvaussession kuvia löytyy myös Sonjan omasta blogista. Mitäs tykkäätte mekosta? Tästä tais tulla yksi mun suosikki arkimekoistani!

4 kommenttia:

  1. Ihania kukkia! Mulle on jotenkin kauheen vaikeaa laittaa kukka päähän arkisin, mutta alan vähän oppia siihen.. En muutenkaan tykkää koruista, niin asustaminen ei oikein luonnistu. :D

    Mulla oli joskus samanlainen mekko, punavalkoinen gingham-kuvioinen. Se tosin kävi liian pieneksi ja jouduin luopumaan siitä :( Löysin sen Elloksen sivuilta joskus jollakin kympillä. Oli täälläkin todella positiivinen yllätys! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Oisinpa aiemmin tiennyt, että Ellokseltakin saa näin kivoja vaatteita. Yritin tuossa heti löydön tehtyäni selailla heidän vesrkkosivujaan, mutta taitaa olla kyse vanhemmasta mallistosta? Ginham kuvioisena olisi varmasti myös todella kaunis!

      Mä ennen tykkäsin todella paljon koruista, ja niitä taisi olla vähän liikaakin teinivuosina käytössä. Nyt työni myötä on korujen käyttö huomattavasti vähentynyt, hyvä kun muistaa lävistyskorut laittaa työpäivän päätteeksi takaisin. Mutta kukat ovat ihania, tuovat vähän juhlaa arkeenkin! Saisinopa vaan itseni vielä innostumaan uudelleen koruista.. nurkat pursuavat niitä, mutta käyttäjä on laiskistunut :D

      Poista
  2. Oon niin kateellinen noista hiuskukista! Ja mahtava löytö tuo mekko, näyttää todella hyvältä varsinkin ylimmässä noista kolmesta kuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin yllättävän tyytyväinen :)

      Poista

What do You think?