4. tammikuuta 2016

The Start Of Something Meow

Vuoden 2015 loppu meni niin nopeasti, etten loppujen lopuksi huomannutkaan, kuinka jäi blogigin hiljaisemmalle tasolle. Työt jatkuivat (ja jatkuvat yhä mahtavasti, sain nimittäin puolen vuoden sopimuksen) ja harrastustoimintakin kiihtyi. Showtanssi-harrastus jäi vähän vähemmälle alkutalvesta, kun ohjaajamme oli itse töissä, mutta laulamisen puolella oli enemmän actionia. Meillä oli Rokkikoulun (jossa siis käyn laulutunneilla) 30-vuotis-juhlakonsertti joulukuussa. Tätä varten harjoiteltiin, joka perjantai kunnes itse H-hetki oli käsillä. Joulua edeltävä viikko menikin suurimmassa osin kuorotreeneissä konserttia varten. Itse konsertti meni hienosti ja vähän jäikin harmittamaan, että tämä jää nyt sitten mahdollisesti viimeiseksi vuodekseni kyseisessä paikassa. Sain nimittäin kuulla, että olen liian vanha nuorisotoimintaan (no surprise there). Konsertti tohinoissa vaihtelin kuulumisia muutamien entisten oppilaiden ja opettajieni kanssa ja he antoivat minulle hyviä vinkkejä jatkoon, kun haluaisin kuitenkin musiikkiharrastusta yhä jatkaa. Ehkäpä tänä vuonna saankin jonkunlaisen projektin kasaan.

Kesällä kuvailtiin Shirleyn kanssa paikallisilla rannoilla ja loppuvuodesta kävin vielä parissa kuvauksissa. Halusin myös vähän jotain jouluisampaa kuvamateriaalia ja muutenkin itsellä ei ole koskaan ollut oikein mitään sesonkikuvia käyttää mihinkään. Toiseksi palasin halusta saada uusia PUG:in mekkojani käyttöön. Tutustuttelen teitä niihin kuviin teema kerrallaan myöhemmin, mutta nyt näytän vähän näitä jouluaiheisia vain, joulu kun oli jo vähän aikaa sitten. Palaillaan kesä kuviin sitten myöhemmin.

Photo: Hanna K Photography
Model & MUAH: Cece Bombshell
Dress: Hell Bunny
Location: Villa Kiviniemi

Photo: Hanna K Photography
Model & MUAH: Cece Bombshell
Dress: Hell Bunny
Location: Villa Kiviniemi

Kyseinen mekko on Hell Bunnyn mallistoa, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista. Ostin mekon yli vuosi sitten Wannabe.fi verkkokaupasta ja käytin sitä vain kerran jouluaattona 2014. Muuten se on lojunut vain kaapissa. Silloine n osannut päättää tumman vihreän ja tämän punaisen väliltä, otin lopulta punaisen. Nyt jälkeenpäi mietin, miksi en ottanut molempia.. Kuitenkin; Työpaikan pikkujouluja varten kaivoin sen uudelleen esiin ja päätin, että lyhennytän sen sellaiseksi, että tulisi käytettyä enemmänkin. 15 centtiä myöhemmin lopputulos on tässä ja tykkään! Mekko on 97% polyesteri ja 3% elastaania. Kreppimäinen tuntuma ja kivasti sopiva jousto. Miehus on kuitenkin suosikkini: tykkään Peter Pan kauluksesta todella paljon ja rintamuksen istuvuudesta. Monesti käy niin, että kun vyötärö istuu, rinta on liian pussittava. Tässä sitä vikaa ei ole. Helma on A-linjainen, jonka alle kyllä kevyt tylli sopii, mutta tykkään käyttää tätä ilman tylliä kun laskeutuu keveän materiaalinsa vuoksi kauniisti. Mekon malli on enemmän 40-lukua mukailevaa ja täytyy sanoa että vaikka olenkin aina ollut 40-,50- ja 60-luvun tyylin fani (fiftari suurimpana toki), nyt syksy-talvi aikaan tämä 40-luku on päässyt enemmän mun vaatekaapissa esiin. Lahjapaketit ovat joulun ajan Dermosil tuotteiden mukana tulleita lahjalaatikoita. Olen tykännyt säästellä näitä ja säilytän niissä kaikenlaista pikku roinaa kaapin pohjalla. Kuvauspaikkana toimi ihana Villa Kiviniemi, josta en aiemmin tiennyt yhtään! Kyseessä on kaunis sisustuspuoti, joka sijaitsee Sievissä Pohjois-Pohjanmaalla vanhassa hirsitalossa. Puodilla oli niin paljon kaikkea ihanaa myynnissä, olisin halunnut ostaa koko paikan! Olen niin iloinen, että kuvaaja Hanna Kankaanpää (Hanna K Photography) ehdotti minulle kuvausmiljööksi kyseistä puotia. Suurkiitos sekä kuvaajalle, että omistajalle, kun antoi meidän kuvata puodilla!

Photo: Hanna K Photography
Model & MUAH: Cece Bombshell
Dress: Hell Bunny
Location: Villa Kiviniemi

Photo: Hanna K Photography
Model & MUAH: Cece Bombshell
Dress: Hell Bunny
Location: Villa Kiviniemi

Joulukuun kohokohta konsertin lisäksi oli kuitenkin meidän pieni perheenlisäyksemme! Saanko esitellä: Tiuhti ja Surku! Olen vuosia suunnitellut, että jossakin vaiheessa, kun saan opinnot päätökseen otan itselleni yhden karvaisen kaverin ja nyt lopulta tuntui siltä, että on sen aika. Meidän lähiperheessä on aina ollut kissoja. Vanhemmillani, sisaruksillani ja anopillani. Aluksi puhuin vain yhden kissan hankkimisesta ja ensin yllätyin siitä, miten hankalaa oli vapaita pentuja löytää. Ne tosiaan menevät kuin kuumille kiville! Aina kun yritin kysellä, oli kaikki pennut varattuja. Kerran sitten satuin huomaamaan regionlinen sivuilla ilmoituksen pennuista ja otin ilmoittajana yhteyttä. Pentuja oli enää kaksi vapaana, molemmat tyttöjä. Aluksi epäröin kovasti, meillä kun on aina ollut poikia ja jostain syystä päässäni kulki semmoinen lause "Poikia ne pitää olla". Rekkamieheni ihmetteli, mitä väliä sukupuolella on? Ja lopulta tajusin, että ei yhtikäs mitään. Joten varasin yhden tyttösen ja ihastuin heti, kun häntä kävin tapaamassa. Hassua tässä on se, että kun sovittiin, että pentu tulee meille, samana iltana pomoni kertoi tietävänsä vapaasta pennusta. Ja tämäkin pikkuinen oli niin kaunis tyttö kissanpentu, että en osannut enää päättää kumpi olisi meille sopiva. Joten otimme sitten miehen kanssa molemmat, emmekä ole katuneet hetkeäkään (vaikka he tykkäävät valvotella meitä öisin hyppimällä päällämme ja ovat jo kaataneet joulukuusen).

Tiuhti

Surku

Tiuhtin nimi tuli yksinkertaisesti Muumi-faniudestani. Meillä olisi ollut pojille paljon nimiehdotuksia, mutta tytöille ei yhtään. Ja halusin nimen, joka on myös lasten (esimerkiksi veljentyttöni tai kummilastemme) helppo lausua. Työkaveri ehdotti Tiuhtia ja Viuhtia, koska heitä on kaksi. Ihastuin ideaan heti, muta Rekkamies ei. Kuitenkin kun Tiuhti meille saapui, hän oli vain automaattisesti Tiuhti. Surkun kohdalla käviikin sitten niin, että kun hän viikkoa myöhemmin muutti meille, olin aivan shokissa. Ei hän näytä yhtään Viuhtilta! Joten nimeksi tuli Surku. Koska pikkuinen näyttä aina jotenkin niin väsyneeltä ja surkealta naamasta.

Hauska yhteensattuma oli, että muistin yhtäkkiä kolme pehmolelu kissaa, jotka isäni osti minulle ollessani pieni eräällä Ruotsin reissulla. Kaivoin pehmokisut varastosta ja tadaa - yksi oli harmaa valkoinen, mutta kaksi muuta muistutti ihan meidän Tiuhtia ja Surkua, ja pääsivät tyttöjen retuutettaviksi.

Olen tehnyt nyt muutamia lupauksia vuodelle 2016. Ensinnäkin aktivoidun paremmin täällä ja aion valokuvata enemmän. Aiemmin olin todella aktiivinen kuvailemaan, enkä vain malleilemaan, mutta jotenkin nyt viime vuoden aikana se jäi todella vähälle. On liian helppoa ottaa kännykkä käteen, käyttää sitä järkyttävän huonolaatuista kameraa ja vähän tehdä säälittäviä instagram muokkauksia. HUOH. Joten järkkärini seisoo nyt olohuoneen pöydällä jatkuvasti silmieni edessä, jotta muistaisin jälleen, miten kiva oli valokuvata kunnon vehkeillä. Wish me luck.

2 kommenttia:

  1. Tuo mekko on ihanansävyistä punasta kangasta. Muistan kokeilleeni tuota wannabella tummansinisenä, mutta itselle ei tuo rintamuksen malli (lähinnä nuo saumat, jotka nousevat ylös) sopinut ollenkaan, vaikka kangas oli ihanaa, sopivan raskasta ja nätisti laskeutuvaa kreppiä. Sinulle tuo kuitenkin istuu kauniisti ja värikin on tosiaan ihana.

    Kisulit on söpöjä, en tiedä onko mitään söpömpää kuin kissan- ja koiranpennut. Enemmän olen itse ehkä vielä koiraihmisiä, mutta tykkään kyllä katsella muiden ihmisten kissojen kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans vähän semmoinen viha-rakkaus suhde noihin saumoihin, kun ne ei itselläkään tuu kovinkaan loogisesti rintojen kanssa samaan kohtaan. Se on kyllä yleinen ongelma kaikkien mekkojen kanssa, joihin on ommeltu valmiiksi rinnoille oma paikka.

      Itse taas olen 100% kissaihminen, enkä oikeastaan välitä koirista. Mutta tykkään kovasti katsella koirien kuvia, videoita ja kavereiden koirat ovat kyllä ihania! En vain osaisi kuvitella itselleni koiraa :)

      Poista

What do You think?