torstai 25. helmikuuta 2016

The Big City Life

Viime viikonloppuna käytiin ystäväni Shirleyn kanssa nauttimassa pidennetty viikonloppu Helsingin puolella. Tarkoituksena oli nautiskella pääkaupunkiseudun vintageliikkeiden antimista ja fiftarikaupoista sekä ravita sielua lopuksi tisseillä ja paljailla takapuolilla. 


Matkafiilikset! Kerrankin VR oli ajoissa. Tosin junassa oli vain yksi toimiva vessa, että täytyyhän niiden pitää maineestansa kiinni..

Sushi !


Perjantaina lähdettiin aamujunalla kohti isoa kirkkoa ja aamupäivästä rynnättiin heti ensimmäiseen sushi ravintolaan, joka tuli vastaan. Vatsaa kurni yllättävän paljon, vaikka olin pakannut hirmuisen määrän eväitä mukaani junamatkalle. Sushielämyksen jälkeen suunnattiin hotelliin. Cumulus Kaisaniemi oli pääpaikkamme ja täytyy sanoa, että se oli kyllä paras valinta ikinä. Hotellihuone oli viihtyisä, elokuvateatteri oli vastapäätä, supermaket kyljessä ja molemmat sekä metro että ratikka pysäkkikin löytyi vierestä. Kuljimme pääsääntöisesti ratikka kolmosella suuntaan kuin toiseen. Täytyy suositella, että jos on yhtä huono suuntavaistoinen kuin minä niin Helsingin suunnalla reittiopas.fi on hengenpelastaja.

Shirley hyppi riemusta kun päästiin perille


Ensimmäinen must paikka oli tietenkin Hoochie Mama Jane. Olen kuullut monilta tuttavilta hirveästi kehuja kyseisen paikan palvelusta ja tarjonnasta, enkä yhtään ihmettele. Heti kun noustiin ratikasta, näin kauniin ja kutsuvan näyteikkunan horisontissa ja mikä liike! Niin kaunis sisältä ja tunnelmallinen. Harmillisesti tunnen oman kroppani sen verran hyvin, että en alkanut käymään läpi niitä kauniita vintagemekkoja, joita liike pursusi. Mutta, sain jotain niin paljon parempaa. Shirley huikkasi nähneensä lasikaapissa jotkut kivata urinkolasit, joita sitten sovitin ja rakastuin. Kyseessä on aidot 50-luvun kissalasit, ja nimenomaan 50-luvun aurinkolaseja on erittäin vaikea saada nykyään käsiinsä. Oli sanomattakin selvää, että nämä lähtee mukanani. Itseasiassa omistan toisetkin 50-luvun aurinkolasit, mutta ne ovat semmoiset todella kapeat eivätkä näinollen sovi kasvoihini lainkaan. En kuitenkaan ole raaskinut niistä luopua.

Hoochie Mama Jane


Innostunut turisti-look

50-luvun aurinkolasit - what do you think?


Elokuvateatteri huomautuksesta sen verran, että en ole aikaisemmin käynyt suurkaupungissa leffassa joten tämä oli kokemuksena mielenkiintoinen. Erityisesti se, että ensin tarkoitu oli mennä katsomaan Deadpool, mutta Kinopalatsiin saapuessamme huomasimme, että täällä ei olekaan pikkukaupungin vastaanottotiskiä vaan liput ostetaan automaatista, joka tarjoaa sinulle istumapaikat. Ja niitä ei ollut yhtään! Joten teimme extempore päätöksen mennä katsomaan Tanskalainen Tyttö, joka alkoi samaana ikaan eri salissa. Olen suuri Marvel fani ja tarkoitus on kyllä nähdä Deadpool vielä, mutta täytyy sanoa, että Tanskalainen Tyttö oli näkemisen arvoinen, vahvoja tunteita herättävä elokuva. Täytynee käydä kirjastossa joku päivä lainaamassa ihan se kirjakin.

Hei1 Eikä saa unohtaa, että parasta hotellissa on AAMUPALA


Pääsääntöisesti reissuni shoppailut koostuivat pikkujutuista. Olin vähän pettynyt muiden vintageliikkeiden tarjontaan asusteiden suhteen, olisin toivonut tekeväni enemmän löytöjä. Kuitenkin kauniit vihreät klipsikorvikset ostin vielä aurinkolasien lisäksi. Moominshopista Forumista lähti mukaan magneetti (Primadonnan hevonen on minulle pakkomielle) ja lasinalunen, jota olen tekstinsä vuoksi metsästänyt ikuisuuden. Lauantai-aamuna käytiin Cybershopissa, mutta olin siihenkin pettynyt. Joskus vuosia sitten ostin paljon Cybershopista, mutta nyt mikään Hell Bunny jne muut vastaavat eivät ole enää kohauttaneet. Tuntuu hirveältä, että olen mennyt tottumaan jenkkilaatuun, joka sitten tietysti maksaakin kolme kertaa enemmän. Ostan toki myös englannista paljon. Mutta haluaisin vaatteitteni olevan laadukkaita ja kestäviä, joten nykyään liian herkästi suuntaan silmäni sinne, mistä tiedän laadun löytyvän. En jaksa jatkuvasti sitä ohutta karkeaa kangasta, joka reikiintyy itsestään, päin seiniä olevia mittoja ja istuvuusongelmia.. Onko teillä samoja ajatuksia? Noh, kuitenkin. Garagelandista sitten löysinkin Stop Staring Love Box mekon luumuna, joka oli rakkautta ensisilmäyksellä (kuvaa tulee myöhemmin, enpäs muistanut napsaista liikkeessä ollessamme). Olen viime aikoina tykästynyt erittäin paljon erityisestikin kynämekkoihin, kun ennen en suostunut pukemaan muuta kuin kellomallia päälleni. Köyhdyin kyllä tällä yhdellä mekolla aivan kiitettävästi. Mutta täytyy sanoa, että Garageland oli mahtava liike ja palvelu superhyvää! Suosittelen.

Garageland - Itseasiassa omistan tuon vihreän Tatyanan mekon A-linjaisena, mutta oli pakko sovittaa, miltä näyttäisi kynämallisena. Täytyy jossain vaiheessa hankkia tuo eri värissä.

Lauantai-illan Burlesgue Blossoms oli kuitenkin se suurin syy, miksi reissuun lähdimme. Burlesque Blossoms on Burleski Instituutin tapahtuma, jossa esitellään burleskin saralla olevia uusia tulokaita, ja joukossa on muutama aikaisemmista uusien tulokaiden illoista. Esiintyjäkaartissa oli useampia tuttujamme ja oli mahtava nähdä heidät lavalla. Itsekin himoitsen kovasti lavalle nousemista ja meillä onkin sekä Rockin' Pin-Upsin kanssa, että Shirleyn kanssa pieni burleski proggis nyt suunnitteillaan.

Tapahtumajuliste

Valmiina lähtöön. Shirley taikoi mun hiukset, kun tyypillisesti kiharani olivat jo iltaan mennessä ehtineet suoristautua.
Helsingissä satoi räntää koko viikonlopun, joten huivin alle piilouduttiin.


Lovisa Lane

Dixie Feathers

Blue 'n' Bizarre
Valitettavasti en enempää kuvia saanut, sillä vaikka meillä oli hyvä paikka, valaistus oli haastava ja kuvat heilahti todella herkästi. Puhumattakaan siitä, että esitykset oli niin loistavia, että en olisi muutenkaan jaksanut koko ajan vain valokuvata :D Olisipa meilläpäin myös burleski-tapahtumia, ettei tarvitsisi aina toiselle puolelle maata matkustella. Rakastan tämmöisiä iltoja!

5 kommenttia:

  1. Kuulostaapas kivalta reissulta! Minä oon menossa katsomaan burleskia ihan ensimmäistä kertaa elämässäni tänä keväänä täällä Turussa, Hylättyyn Huvipuistoon. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva juttu! Itseasiassa toinen Hylätyn Huvipuiston järjestäjistö oli meidän seuralaisena Burlesque Blossomissa :)

      Poista
  2. Kivalta reissulta kuulostaa, lähtisipä joku miunkin kanssa metsästämään Helsingin vintageliikkeistä ihanuuksia. Ei sillä että ne varmaan itsellekään sopisi päälle, mutta ainahan sitä voi haaveilla.

    Garagelandissakin haluaisin käydä ja olen itseasiassa heidän nettisivuilla surffaillut paljonkin, mutta ne on niin epämääräiset etten ole uskaltanut tilata. Ei voi olla aina kaikkia tuotteita kaikkia kokoja varastossa, joten toivoisin että päivittäisivät onko niitä oikeasti varastossa. Ei uskalla tilata, jos tuleekin vaan pettymys, että sori, ei löydy eikä tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garagelandin sivuja ei ole taidettu päivittää aikoihin. Vuosi sitten lähetin heille sähköpostikyselyä eräästä neuleesta, jonka halusin enkä koskaan saanut vastausta. Siksi epäilin, että onko koko liikettä enää olemassa! Onneksi oli, mutta en muista oliko sivujen tarjonta lainkaan sama kuin liikkeessä.. ei tutulta näyttänyt. Harmi, koska liike oli mahtava ja jos panostaisivat nettimyyntiinkin paremmin niin se olisi iso plussa kun harvoin kumminkin tuonne päähän suomea tulee mentyä :)

      Poista
  3. MMmm sushia <3 Ihania kuvia ja ihanat tyylit teillä, ootte tosi kauniita! <3

    VastaaPoista

Leave a comment