maanantai 20. maaliskuuta 2017

The Lucky Leopard Vixen

Topvintagella on pitkän aikaa ollut Facebookissa perinteenä perjantai lahjoitus. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että perjantaisin kyseisen kuvan alle, jokainen voi linkittää unelmiensa vaatekappaleen, jonka toivoisi kyseiseltä liikkeeltä voittavansa. Maanantaina he julkistavat kolme voittajaa ja jokainen saa toivomansa vaatteen haluamassaan koossa itsellensä. Olen satunnaisesti osallistunut näihin kilpailuihin, mutta pitkään aikaan en ole jaksanut enää linkitellä mitään. Nyt vuoden vaihteessa, kun tuli vuoden ensimmäinen perjantai lahjoitus ilmoitus, ajattelin osallistua huvikseni pitkästä aikaa kisaan uudelleen. Olen aiemminkin maininnut, että himoisen hirveästi Vixen by Micheline Pitt malliston leopardi kellomekkoa, joka silloin kun blogitekstin mallistosta tein, oli vielä luonnosvaiheessa. Kun mekko ilmestyi, se oli upeampi kuin kuvassa, mutta aivan liian kallis tämän hetkiselle rahatilanteelleni. Nyt Topvintagelle oli ilmestynyt muutama Michelinen malliston vaate, muun muassa myös tämä mekko. Linkitin sen ajatellen, että turhaa työtä, sillä en kuitenkaan voita mitään. Seuraavana maanantaina selailin iltapäivällä/alkuillasta puhelinta ja avasin Facebookin oikeastaan vahingossa, sillä tarkoitukseni ole katsoa sähköpostit, mutta tottumuksesta painoin väärää ikonia. Etusivulle paukahti Topvintagen ilmoitus voittajakolmikosta. Ensin katsoin pettyneenä, että jaa, joku oli voittanut sen mekon, josta haaveilin. Hetken zoomailtuani sitten huomasin, että sehän olikin oma nimeni kuvassa!

For some time now, Topvintage has had a friday giveaway tradition. Every friday, they put up on Facebook and add that it is "Friday Giveaway Time" and you can participate in the giveaway by linking the piece of clothing you would like to win from them and it's size to the comment section. On mondays they announce the three lucky winners that have won the clothing they desired. I've have randomly participated in these giveaways, and actually I don't remember when was the last time I actually linked anything. In the beginning of this year, I noticed the first friday giveaway of the year and thought to try out my luck. I have mentioned earlier in a blogpost that I have dreamed of the Vixen By Micheline Pitt leopard swing dress ever since I saw her drafts for the dress. But when it came out it was way too expensive for me in this situation. Topvintage has recently carried some of her clothing and now they had the dress too, so I thought I'd give it a go, even I was sure there was no way for me to have such luck. Well, monday evening I opened Facebook with my phone by accident. Really! I was supposed to check my email but I just opened Facebook (I guess it's a habit to open it each time I grab my phone) and noticed a announcement of the lucky winners. At first I was annoyed to see someone had won the dress I desired, until I zoomed the photo and realized it was actually my name in the photo!






Voittokuvassa olevan ohjeen mukaisesti, otin yhteyttä Topvintageen osoitetietojeni kera. Ensimmäinen sähköpostini katosi bittiavaruuteen, mutta onneksi olin yli-innokas ja laitoin uuden viestin kunnes sain vastauksen, että osoitetietoni oli vihdoin vastaanotettu ja mekko laitettu matkaan. Parin päivän kuluttua mekko saapuikin. Olin positiivisesti yllättynyt. Pelkäsin, että en osaisi arvioida kokoani oikein ja ettei rinnat mahdu, joten otin koon isomman vaikka olisin kyllä helposti voinutkin ottaa normi kokoni. Kävikin niin että se oli aavistuksen löysä vyötäröltä, mutta ei niin häiritsevästi, että vyö ei sitä korjaisi. Materiaali oli muun muassa polyesterin, elastaanin ja puuvillan sekoitusta, joten se oli napakkaa ja samalla aavistuksen joustavaakin. Rintamuksen sisäpuolella oli kaunis kultainen vuoritus, joka auttoi tukemaan solmittavan miehustan ryhdikkyyttä. Ja tottakai, tässäkin on taskut!  Ainoa miinus, joka oli arvattavissa ja onneksi korjattavissakin, oli että mekko oli todella pitkä. Kiikutin sen heti ompelijalle lyhennykseen ja siitä tuli täydellinen.

As instructed, I contacted Topvintage and gave them my address. For some reason my first email disappeared, but thankfully I was eager to get my dress as soon as possible so I sent another email and finally got an answer that my information was recieved and the dress was sent. In a few days it finally arrived and I was very pleased. I was a bit afraid that I didn't choose correctly, but the sizing was ok, even though I think I could have easily gotten my regular size in this one, I was quite afraid that my boobs would not fit. The dress was a little bit loose from the waist, but nothing a good belt could not fix. The material was a mixture of cotton, elastane and polyester, so it fit nicely and wasn't too tight from the bust either (win!). Also it had a beautiful golden lining inside that gave it a glamorous and vigorous touch. And pockets! Always glad to have pockets! I guess the only minus about this dress was it's lenght (just like in all my dressess) so I had it shortened right away and it was perfect..



Photo: Ulla Nikula
Model & MUAH: Cece Bombshell
Dress: Vixen By Micheline Pitt won from Topvintage
Belt & Bracelet: Sulokas
Earrings: Shirley's Sweet Designs
Location: Punakalliot
Shoes: Lola Ramona



Kun kävimme Ullan kanssa viimeksi kuvauksissa, otin mekon varmuuden vuoksi mukaani, jos sattuisi, että ehtisimme kuvata muutakin kuin vaaleanpunaisia ajatuksia. Perillä huomasimme, että puut näyttivät aika kivoilta ja sopivat hyvin mekon sävyihin, joten onneksi kerkesimme sitäkin vähän kuvailla. Olin palloillut tyllihame ajatuksen kanssa, mutta minusta tuntui, että tämä ei välttämättä tylliä tarvitsi ollenkaan. Mitä te luulette? Yhdistin tumman leopardikuvion tyttömäisempiin väreihin käyttämällä Sulokkaalta tilaamaani vaaleanpunaista vyötä jaden värisellä rusetilla. Tilasin samalla yhteensopivan rannekorun ja Shirley teki kokonaisuuteen sopivat korvakorut.

I mentioned that we did some photo shooting a while ago with Ulla Nikula. I took this dress with me just in case we would have time to shoot something else than only pink landscapes. And I was glad I took it with me, because just the moment we arrived, we noticed that there was a nice forest nearby that fit the dress perfectly. I wasn't sure if I should have worn a petticoat with this one and finally I just desided to leave it home and go without it. What do you think? I find that it doesn't necessarily need one. I wanted to give the brown a little girly colours so I mixed it with a pink and jade colored belt and bracelet made by Sulokas. Shirley also made me a pair of matchign earrings.



Photo: Ulla Nikula
Model & MUAH: Cece Bombshell
Dress: Vixen By Micheline Pitt won from Topvintage
Belt & Bracelet: Sulokas
Earrings: Shirley's Sweet Designs
Location: Punakalliot
Photo: Ulla Nikula
Model & MUAH: Cece Bombshell
Dress: Vixen By Micheline Pitt won from Topvintage
Belt & Bracelet: Sulokas
Earrings: Shirley's Sweet Designs
Location: Punakalliot
Photo: Ulla Nikula
Model & MUAH: Cece Bombshell
Dress: Vixen By Micheline Pitt won from Topvintage
Earrings: Shirley's Sweet Designs
Location: Punakalliot
Photo: Ulla Nikula
Model & MUAH: Cece Bombshell
Dress: Vixen By Micheline Pitt won from Topvintage
Earrings: Shirley's Sweet Designs
Location: Punakalliot

Ei voi muuta sanoa, kuin että iso kiitos Topvintagelle, että järjestävät näitä perjantain lahjoituskisoja ja, että sain mahdollisuuden voittaa yhen toivemekoistani! Myöskin, jos et ole seurannut Vixen By Micheline Pitt:in kuulumisia, hänellä on todella kivoja juttuja tulossa taas mallistoon kevääksi. Muun muassa uusi Frisky Fetish printti jonka tarvitsen ehdottomasti kynähameena. (se edellinen fetissi printti, joka oli tehty Pinup girl clothingille on yks mun suosikeista). Michelinellä on myös uusi linja nimeltä La femme en Noir, josta ennakkotilasin myös ihan sairaan hienot aurinkolasit tälle kesälle. Käykää ihmeessä tutustumassa mallistoihin!

A huge thank you to Topvintage for their friday giveaway contests and for letting me win one of my dream dressess! Also Vixen By Micheline Pitt is having some new awesome spring items coming up that I just know I need to get my hands on. For example a Frisky Fetish pencil skirt ( I loved the fetish print she did for Pinup Girl Clothing earlier). I also preordered a pair of sunglasses from her new line La femme en Noir. Be sure to check them out!


2 kommenttia:

  1. Oi miten ihanaa, että voitit :) Tuollaiset kyllä niin piristää mieltä. Harmi, etten itse pääse osallistumaan noihin, kun en käytä Facebookia mutta eipä tuo onni ole muutenkaan potkinut pitkään aikaan, että samapa tuo. Hyvä että tuli voitto oikeaan osoitteeseen, eli sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Ei täälläkään oo onnea aikoihin näkynyt, joten tää oli todellakin piristävä yllätys :)

    VastaaPoista

Leave a comment