2. syyskuuta 2016

Rock'n'Roll Baby

Syksy on nyt ehkäpä virallisesti alkanut (vaikkakin olen elänyt syksyä tässä jo pidemmän aikaa sekä vaatetuksen, että fiiliksen suhteen). Eilen laitoin jo ensimmäiset Halloween koristeetkin esille. Olen järkyttävän iso Halloween sesongin fani! Tulette varmasti näkemään blogissa muutamia Halloween aiheisiä päivityksiä tulevaisuudessa.  

Mainitsin vähän aikaa sitten, että kuvasimme Tiia Myllykankaan ja kaveriporukan kanssa alkukesästä kaksi settiä, joista toinen oli vähän tyttömäisempi. Noh, meidän toinen settimme oli tarkoitus olla sitten vähän rockimpi, mikä on kyllä yleensäkin ollu tmeidän porukalla se ns "perussetti" kuvauksissa.

Shirleyn kanssa valmiina toimintaan!

Kun olimme saaneet kuvattua huvilalla, vaihdoimme vaatteet ja suuntasimme Kahvila Sahaan, joka on ihana vanhanaikainen ja tunnelmallinen paikka kauempana keskustasta. Voin kertoa, että käyn täällä aika paljon kesäisin. Meillä päin yleensä kahvilat menee kiinno joskus 3-4 maissa, mutta Saha on auki iltayhdeksään ja joskus kymmeneen, joten jos iltasella tulee fiilis kahvitella tai käydä seurustelemassa jossain muualla kuin baarin terassilla, tämä on ehdoton ykkönen. 

Photo: Tiia Myllykangas
Models: Reby Red Deville, Betty Blackcherry, Cece Bombshell, Shirley So Sweet & Lola Munroe.
Photo: Tiia Myllykangas
Models: Reby Red Deville, Betty Blackcherry, Cece Bombshell, Shirley So Sweet & Lola Munroe.
Photo: Tiia Myllykangas

Näihin kuviin mun vaatevalintani oli ehdottomasti ykköseksi noussut Undergroundstorelta ostettu leopardikynähame ja perinteinen klassikko; punainen dolores toppi. (Niin ja käsilaukkukin on UG:ltä!) Toki tämä toppi on ehkä liian tiukka niihin muihin dolores toppeihin nähden, mutta ehkä se käytössä venyy mukavammaksi. Enimmänkin ärsyttää se, miten tiukat nuo kuminauhat käsissä on. Tuntuu illan päätteeksi siltä, ettei käsissä kierrä enää veri ja jää aika rumat painaumat. 

Photo: Tiia Myllykangas
Model & MUAH: Cece Bombshell
Top & Skirt: Underground store & piercing studio
Location: Kahvila Saha
Photo: Tiia Myllykangas
Model & MUAH: Cece Bombshell
Top & Skirt: Underground store & piercing studio
Location: Kahvila Saha
Photo: Tiia Myllykangas
Models: Reby Red Deville, Betty Blackcherry, Cece Bombshell, Shirley So Sweet & Lola Munroe.

Photo: Tiia Myllykangas
Models: Reby Red Deville, Cece Bombshell, Shirley So Sweet & Lola Munroe.

English

So even thought I have been living like it's autumn for a while already, I guess now it's actually officially autumn. Yesterday I put up some Halloween stuff in our home. I really love Halloween, the seoson and the decor is to die for! I'm sure you will be seeing some Halloween inspired posts on my blog later on. 

I mentioned last time, that we had a photo shoot with our friends in the beginning summer when Tiia Myllykangas was taking pictures of us. Our first theme was more girly, but the second one was ment to be a bit more rock'n'roll, which is mostly our style while photo shooting as a group.

After we were ready at the summer home, we changed for the rock'n'roll theme and wen't to shoot a t a local cafe I love so much. It's really bohemian and has a nice touch to it. Plus, it's open really late compared to all the other cafe's in my hometown which close already 3-4 PM.

For this photo shoot I was wearing my favorite leopard wiggle skirt from Undergroundstore and the classin dolores top in red. (Oh and the bag is from Undergroundstore too!) The only annoying thing about this top is that this colorway is smaller than the others. I guess with time it will be ok, but it's annoying that the sleeves are so thight, I feel like my blood circulation is about to fail entirely and it leaves quite ugly marks on my arm at the end of the day. 


What do you think?

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia ja kauniit asut kaikilla. Minullakin on tuo punainen Dolores ja se on tosiaan muita huomattavasti napakampi ja sen huomaa varsinkin käsivarsissa. Painaumat jää täälläkin, vaikka muuten onkin hyvän kokoinen napakkuudestaan huolimatta.

    VastaaPoista

What do You think?